Sivut

lauantai 29. marraskuuta 2014

HIENO PÄIVÄ!!!


Katsottiin eilen suorana HS-tv:n kautta äänestystä eduskuntatalolta ja arvatakin saataa, että hihkuminen oli aikamoista, kun selvisi, että avioliitto meillekin on jonain päivänä mahdollinen. Lotta jaksoi tunnin verran kiljahdella "Hieno päivä, HYVÄ SUOMI, JES!". Itse en ehtinyt juhlistaa asiaa suuremmin, koska lähdin töihin palvelemaan pikkujoulukansaa. Ihanaa oli kuitenkin huomata, miten kaupungilla ihmiset noteerasivat tämän ilotapahtuman! Kaikki hymyilivät, halailivat, oli sateenkaarilippuja ja maalauksia poskissa. Pitkästä aikaa, tunsin ylpeyttä tätä kotimaatani kohtaan. 



Näihin viime kesän Pride tunnelmiin, suunnattomaan onnellisuuden tunteeseen ja kiitollisuuteen ihmisyyttä kohtaan on hyvä päättää tämä postaus. 

Rakkaus voittaa. <3 



keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Valmistujaiset ja lakialoite!

Tämän postauksen nimi oli tallennettu "Kävi lakialoitteelle miten vain, meidän häihin on 256 päivää!!". Nyt on kuitenkin oiva tilaisuus mahduttaa myös toinen iso asia tähän postaukseen, joten otsikko päivittyi uuteen. 

Kuten monet sosiaalista mediaa seuranneet jo varmasti tietävätkin, tasa-arvoinen avioliittolakialoite tulee perjantaina ison salin äänestykseen. Tietysti toivomme enemmän kuin mitään, että aloite menisi läpi ja oikeus näin toteutuisi. Tosiasiassa, meillä on kuitenkin häät ensi elokuussa, kävi miten kävi! :D   


Sunnuntaina pidettiin Lotan parin kaason kanssa ensimmäinen hääpalaveri, jossa lähinnä käytiin läpi perusteellisesti mitä, missä, milloin ja miten. Meillä on ajatuksena siis käydä ennen hääpäivää maistraatissa lähipiirin kanssa ja sitten itse hääpäivänä pitää rakkausseremonia ennen juhlia yhdessä häävieraitten kanssa. Kävi kuitenkin ilmi, että meillä on vielä hyvin erilaiset näkemykset siitä, mitä asioita seremoniassa käydään läpi. Onneksi tässä on vielä aikaa! :D 


Toinen suuri juttu tällä viikolla on se, että mä valmistun 18.12.!!! Eilen oli opparini arvioiva seminaari ja viimeisten korjausten jälkeen jätin työni arvioitavaksi. Valmistumisilmoitus on täytetty, työ tallennettu Theseukseen ja kypsyysnäytekin kasaan naputeltu. Nyt sitten vain juhlia odottamaan ja järjestämään! :)))

maanantai 24. marraskuuta 2014

Joulumarkkinat!



Näissä talvisissa maisemissa kelpasi lauantaina keskustassa tepastella. Lauantaina oli monessa kaupungissa joulukatujen ja markkinoiden avajaiset, niin myös meillä täällä Turussa.



Vanha Suurtori täyttyi 22.11. alkaen Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoista, jotka palvelevat neljänä viikonloppuna peräkkäin 14.12. klo 17 asti. 





Käytiin markkinoilla Lotan ystävän, joka oli meillä Helsingistä kylässä, Mökön ja ystäväpariskunnan kanssa. Markkinoilta tarttui mukaan havukranssi ulko-oveen ja Mökölle monta fania jotka ihastelivat meidän "niin söpö koira!":aa :D 


Nyt eletään jännittäviä hetkiä, nimittäin täytin juuri valmistumisilmoituksen ja tänään olen viimeistellyt opinnäytetyöesitystäni sekä opponointiraporttia. Huomenna aamulla urakka alkaa Espoossa klo. 8 ja pyrin siihen, että huomisiltaan mennessä olisin jättänyt printatun työni sinisessä kulmakansiossa opintotoimistoon. Jaksaa jaksaa, painaa painaa vielä vähän! :)



perjantai 21. marraskuuta 2014

Santa's vomit!

Mä olen henkeen ja vereen jouluihminen. Jos saisin päättää itse, ripustaisin jouluvalot lokakuun 1. päivä, sisälle joulukoristeet kiikuttaisin marraskuun alussa ja koko joulukuun meillä olisi kuusi. Lotta on kuitenkin vuosien mittaan onnistunut hillitsemään tätä puolta itsestäni ja yhteiset pelisäännöt jouluvaloista ja -koristeista on sovittu. Kaiken hömpötyksen saa aloittaa vasta 1.11. ja vitos vaihteen saa laittaa silmään vasta joulukuussa. 


Tänä jouluna jouduin myös hieman heltymään joulukoristeasioissa. Multa löytyy laatikollinen erinäköisiä ja -kokoisia tonttuja, joulupukkeja, jouluasuihin puettuja eläimiä, kuten poroja ja hiiriä sekä enkeleitä. Lapsesta asti se hetki, kun tuon kyseisen laatikon on saanut kaivaa esiin ja alkaa asetella näitä koriste-esineitä ympäri huonetta, on merkinnyt joulunaloitusta. Lotalla on kuitenkin tälle kaikelle roinalle hänen mielestään vain yksi ja oikea termi: Santa's vomit. 


Et kiitti hei.. :D 

Olisi kuulemma kivemman näköistä, jos joulukoristeet olisivat linjassa keskenään ja tyylikkäitä. Lopulta sovittiin, että käydään yhdessä ostamassa uusia joulukoristeita, vaikka pari tonttua mun on pakko saada nurkkiin vielä pyörimään! Näin meidän koti on varautunut joulukuun tuloon:


Yhdessä askarreltu joulukalenteri on jo päässyt seinälle ja melkein kaikki luukutkin ovat jo täynnä. 1. ja 24. luukun avaa molemmat ja muuten mulla on avattavana parilliset, Lotalla parittomat luukut.


Keittiön pöytä sai uuden valkoisen puuvillapöytäliinan sekä keskelle harmaan tabletin, pari tuikkukippoa ja hopeiset pienet jouluvalot, jotka toimivat paristoilla. 




Glögi-kausi on ilman muuta pitänyt jo korkata ja myös Toivo tykkää uudesta pöytäliinasta.



Olohuoneessa on lisäksi lasipurkissa pienet keltaiset jouluvalot, joissa on mukana helmiä sekä happy lightsit. Ne eivät nyt päässeet kuvaan, koska Toivo on päättänyt nassuttaa molemmista johdot poikki. Taas on mattoveitselle ja teipille käyttöä. 




Oksissa on ennen roikkunut koristeena juurikin tähän joulupukin oksennukseen sisältyvät pienet muoviset eläimet, jotka on puettu jouluisesti. Jonain vuonna sain niitä Kinder joulukalenterista eikä niitä tietenkään voinut heittää pois. Tänä vuonna nuo korvattiin uusilla hopeisilla ja valkoisilla joulupalloilla, jotka kieltämättä luovat hieman tyylikkäämpää ja aikuisempaa fiilistä.


Uuden lyhdyn piti alunperin tulla ulos ulko-oven viereen, mutta se sopiikin puisine raameineen niin hyvin meidän sisustukseen, että jääköön sisälle. Tulisi vain pian kunnon pakkasia niin voisi tehdä ulos jäälyhtyjä. Lupaavalta näyttää, sillä jo parin tunnin ajan ulkona on tupruttanut lunta ja maa on jo kauttaaltaan valkoisena. Joko tässä olisi ensilumi, joka pysyisi pidempään kuin päivän? 

Tältä meillä siis näyttää reilu viikko ennen joulukuun alkua. Ei enää mikään Santa's vomit eihän? :D Ulkovaloina meiltä löytyy takapihalta aitaan kiinnitetty valoverkko, keittiön ja makuuhuoneen ikkunoissa perinteiset kyntteliköt sekä etupihan pajukoristeen ympäri vedetty valosarja. Itse en voi sietää värillisiä valoja (saatika niitä ällöjä VALOLETKUJA), joten kaikki valo tulee muistuttaa oikean kynttilän valoa.  

Joko teillä on joulukoristeita ja mistä koristeesta et ikinä luopuisi? 


tiistai 18. marraskuuta 2014

Uusi osoite ja uusi ilme!

Osa on saattanut ihmetellä blogimme katoamista lukuluetteloista ja vanhasta awholelottalaughter-osoitteesta. Päätimme uudistaa blogin ilmeen vanhasta ja hieman sekavasta uuteen klassisempaan lookiin! Samalla korjattiin epäkohta, joka blogiin oli jäänyt nimen puolesta. Ei blogia perustettaessa osattu päättää tuleeko nimeksi a whole lotta laughter vai happiness. Kompromissina nuo olivat siis hetken molemmat. 

Asia on nyt korjattu ja tervetuloa jatkamaan freshatun A Whole Lotta Happiness -blogin lukemista! :)

Toivottavasti pidätte tästä uudesta linjakkaamasta ulkoasusta, kommentteja kuulemme mielellämme.

maanantai 17. marraskuuta 2014

SuomiLOVE ylläri!

Noniin! Nyt saadaan luvan kanssa palata kesäkuiseen treffipäiväämme, josta tänne blogiin vinkattiin :) Itse ei tiedetty yhtään koska jakso tulee ulos ja oltiinkin todella innoissamme kun tutuilta ja puolitutuilta alkoi sadella viestejä "IHANAAAA!". Mahtavaa on ollut kuulla palautetta ja ennen kaikkea hyvää sellaista. Suuri kiitos teille kaikille siitä! 



Mikäli missasitte tuon lauantain SuomiLOVEn avausjakson, tulee se tänään uusinta YLE TV2:lla klo 18. Jakso on toki myös nähtävissä YLE Areenassa joulukuun puoleen väliin asti. 

Meistä oli ihan huippua olla mukana tässä ohjelmassa. Palaute jälkeenpäin ja koko SuomiLOVE-tiimiltä jo ohjelmaa kuvatessa on ollut sanoinkuvaamattoman aitoa ja vilpitöntä. Vielä kerran suuri kiitos SuomiLOVE ja kaikki jakson katsoneet! :) 





lauantai 15. marraskuuta 2014

Thursdate!

Sainpas opparihommat sen verran kasaan, että ehdin yhden pikapostauksen näpyttämään! Meillä oli Lotun kanssa torstaina Thursdatet eli torstaideitti :) Siihen kuului lounas työpäivän jälkeen Kauppahallin La Victoria meksikolaisessa street food ravintolassa. Itse otin kaksi erilaista tacoa, possu sekä kanatäytteellä sekä yhden quesadillan. Taco-letut ovat itse tehtyjä ja gluteenittomia, todella herkullisia!
Lotta otti kasvistacoja kolme kappaletta, mutta ilman korianteria ja limeä. Myyjä oli hilppasen kujalla eikä osannut laskea, mutta rennossa fiiliksessä se ei haitannut :) Onneksi Lotulta nuo plus ja miinus laskut sujuu ilman laskimia! Jatkossa olisi ehkä kiva, jos asiakkaita ohjestettaisi hieman enemmän, että henkilökunnasta löytyisi sellaista, hm, palvelualttiutta! Paljon pelasti se, että sekä kokki että tarjoilija/myyjä hymyilivät, mutta ei heiltä palvelu ihan ongelmitta sujunut. Lotan piti muun muassa palauttaa annos, koska ensimmäinen versio ei ollut sovitusti ilman korianteria ja limeä. Ruoka oli kuitenkin todella hyvää ja iloisuus molemmin puolin antoi tällä kertaa mokat anteeksi!





Lounastreffien jälkeen katottiin leffa Gravity, jota ei olla vielä tähän mennessä nähty. Huh täytyy sanoa! Todella koukuttavalla tavalla ahdistava elokuva, jonka ehdottomasti suosittelen katsomaan. Sandra Bullock ei turhaan roolistaan saanut Oscaria! 

Opparin arvioiva seminaari ja deadline lähestyy uhkaavasti, mutta olen onnistunut raivaamaan tämän viikonlopun vapaaksi kalenterista. Tänään lähdetään äitini kanssa nimittäin jo perinteeksi muodostuneelle äiti-tytär risteilylle! Sen kunniaksi heitin päähän vielä kerran punaisen värin ja saksin itselleni otsatukan, että kelpaa sitten seurassa näyttäytyä :D 




PS. Oon rakastunut Birdyyn! MITEN en ole ollut tietoinen tän naisen näin upeasta tuotannosta?

Viettäkää ihana, rentouttava viikonloppu!<3


lauantai 8. marraskuuta 2014

Halloween ja tuparierä 1!

Pyhäinpäivänä vietettiin meidän Turkukodin tupareita mun ystävien voimin. Koska meidän uusi koti on pienempi, mitä edellinen, kutsutaan kavereita tupaantulijaisiin erissä että kaikki mahtuisi mukavasti eikä tulisi sellasia kahdenkymmenen hengen megapileitä :D Halloween hengessä oltiin valmisteltu tarjoiltavat ja jengiä kyllä enempi ja vähempi ällötti meijän sorminakit ja guacamole oksu!







Makeaksi oltiin dipattu banaaneja valkosuklaaseen ja sitten koristeltu niistä suklaalla haamuja.





Karkeista löytyi tottakai matoja ja lepakoita, mutta meidän muumionakit ei ihan ottaneet onnistuakseen. Hyvältä ne maistui, vaikkeivat miltään näyttäneetkään.  




Ilta oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja osa vieraista viihtyi vielä pitkälti yli puolen yön. Ihanaa oli saada kaikki rakkaat ystävät saman katon alle pitkästä aikaa, vaikka pari porukasta puuttuikin. Seuraavaa tuparierää (Lotun ystävät!) odotellessa! :)

torstai 6. marraskuuta 2014

Paha ruoka, pahempi mieli ja Silakkamarkkinat!

Ihan alkuun haluan esittää jälleen nöyrimmät pahoitteluni blogin hiljaiselosta. Mulla on tasan 2 viikkoa esitettävän opinnäytetyön deadlineen ja vajaan 3 viikon päästä koko homma pitäisi olla niteissä. Tietokoneella istumista ja tuskailua on siis tullut harrastettua, eikä energiaa ole sitten riittänyt enää näihin blogipuuhiin. Lotu on kuitenkin kerännyt tunnollisesti kuvia otsikoiden alle, joten muutamia blogitekstejä on jonossa ja yritän niitä nyt kirjoitella pois alta. Tämän kuun aikana nimittäin tuskin tulee tätä omaa blogia kirjoiteltua, mutta yritän tänään saada tekstit valmiiksi, jolloin kuulette jotain edes silloin tällöin! Opintojeni päätyttyä lupaan palata aktiiviseksi bloggaajaksi jälleen ;)

Mennään nyt kuitenkin parin viikon takaisiin tapahtumiin. Olin järjestänyt itselleni perjantain vapaaksi ja ehdotin Lotulle lounastreffejä keskustassa, jonka jälkeen käytäisiin katsomassa Silakkamarkkinoita, jotka juuri tuolloin Turussa olivat. Lounaspaikaksi valikoitui Dennis ja se oli virhe numero yksi. Paikka oli kahdentoista maissa tupaten täynnä ja onnistuimme löytämään hälinän keskeltä juuri ja juuri paikan. Lotta olisi halunnut syödä pizzan puoliksi, mutta koska pizzan puolitus maksoi 7,90€(!!!!) en periaatteesta halunnut sitä maksaa. Olisi myös vaatinut oman ponnistelunsa, että oltaisiin löydetty täytteet, jotka molempia miellyttää. Ja mulla oli aivan jäätävä nälkä. Ilmoitin siis ottavani oman pizzan. (Virhe numero kaksi.) Lotu tilasi itselleen lohta (virhe numero 3) ja minä kana-sinihomejuusto pizzan (virhe numero 4). Kun vihdoin saimme ruuat eteemme, Lotta kiukutteli edelleen siitä, etten suostunut ottamaan hänen kanssaan yhteistä pizzaa. Itseäni taas ärsytti suunnattomasti Lotun kiukuttelu ja olin vähintään yhtä ärsyttävä hänelle koko lounaan ajan. Kaiken lisäksi tilaamamme ruuat oli aivan kamalia. Lotun lohi oli ylikypsä pieni kikkare viiden (kyllä VIIDEN) keitetyn perunan ja purkkikastikkeen päällä. Mun pizzassa taas oli niin paljon juustoa, että se oli mennyt keskeltä kuopalle ja pizzan päällä näki selvästi puolen sentin oranssin rasvakerroksen lillumassa. 

Sörkittyämme suihimme sen mitä pelastettavissa oli, kipasimme viereiseen kauppahalliin katsomaan mitä kaikkia gluteenittomia tuotteita sieltä löytyisi. Lottaa ärsytti edelleen ja itseäni sitten vieläkin enemmän. Puoliksi juoksimme kauppahallin läpi, minä noin kolme metriä edellä ja hampaita kiristellen lähdimme kohti Silakkamarkkinoita :D










Markkinoilta mukaamme tarttui herrasväen pikkuleipiä sekä juuri loimutettua lohta, joka oli vielä lämmintä. Markkinoilla olisi ollut mukava viettää pidempäänkin aikaa ja harmiteltiinkin, ettei tajuttu tulla sinne syömään lounasta! Nyt molemmilla vaan oli kauhea ketutus päällä ja kylmä ilmakin tärisytti, joten markkinat oli kahlattu läpi vartissa. Otti Lotu sieltä onneksi kuitenkin kivoja kuvia! :)



Tämäkin riita, kuten yleensä kaikki meidän riidat, alkaa jostain ihan älyttömästä pienestä jutusta. Toisella on mielessään jotain, muttei kuitenkaan sano sitä ääneen tai tarpeeksi painokkaasti. Toinen ärsyyntyy, loukkaantuu tai pahoittaa mielensä ja siinä sitä sitten ollaan. Ja kun tähän lisätään vielä nälkä ja suuret odotukset yhteisestä kahdenkeskisestä ajasta, on kinastelu taattua. Onneksi meillä on kuitenkin tapana päästä yli näistä minidraamoista yhtä nopeasti mitä ne syntyvätkin ja tämäkin kinastelu saatiin kotiin päästyämme sovittua. Usein myös naureskellaan vanhoja riitojamme, kuten nyt esimerkiksi tätä.. :D Mutta ehkä näistäkin oppii. Ensi kerralla ainakin suostun puolittamaan pizzan. ;)