Sivut

perjantai 26. joulukuuta 2014

JOULUÖVERIT!

Nyt tulee hyvin kuvantäyteinen postaus meidän jouluviikosta joka lähenee loppuaan huipentumalla huomenna perinteiseen suvun kokoontumiseen Lotan isovanhempien mökillä. 

Viikko sitten lauantaina kävimme kyseisesten mummin ja vaarin mökillä valitsemassa ja kaatamassa itsellemme joulukuusen. Mulle on pienestä pitäen ollut todella tarkkaa ja tärkeää millainen kuusi pitää olla eikä siis mikä tahansa sinnepäinkuusi todellakaan tulisi kyseeseenkään.


Monet kuuset metsän keskellä saivat jäädä tyytyväisenä kasvattamaan varttaan, koska ne oli joko liian harvoja, liian vaaleita, niillä oli liian hatarat oksat, ne oli liian pieniä tai liian suuria tai eivät vaan tuoneet sitä oikean kuusen fiilistä. 


Mökö ja Lotta alkoi jo vähän väsyä, kun mikään metsässä vastaan tulevista kuusista ei kelvannut. Lotan vaarikin oli valmis soittamaan naapurille, että poiketaan heidän metsään, jos sopivaa kuusta ei ala ilmaantua. 




Sitten se viimein kuitenkin löytyi, metsän jokainen puu läpi käytynä, tämä yksi yksilö täytti tarpeeksi lähelle kaikki kriteerit. Väriltään hän on tummanvihreä, ei hailakka tai vaalea, vaan tumma kuten pitääkin. Havut ovat oksissa pieniä ja tiiviisti tasaisissa riveissä ja lähes tulkoon tasaisesti. Harvahan tuo on, mutta metsänreunassa kasvaneeksi "luomukuuseksi" nähden erinomainen.


Ensi jouluksi Lotan vaari lupasi sopia parin naapurin kanssa, että "nirsojen kuuset haetaan sitten naapureiden puolelta". Tuli meinaan sen verran hyvin läpikäytyä se metsätilkku, ettei sieltä vielä ensi jouluksi kelpuutettavaa kuusta löydy. 

                           




Jouluaatto sujui meillä rauhallisesti. Aamulla keitin Lotalle riisipuuroa ja avattiin kalentereistamme viimeiset luukut. Yhdentoista jälkeen ajettiin keskustaan ja minä suuntasin töihin samalla kun Lotta paineli Mökön kanssa joulurauhan julistukseen. Lotta vietti siis vanhempiensa luona jouluaattoa perheen kesken, kun itse olin töissä ja seuraavat muutamat kuvat onkin hänen aatonvietostaan. :)


Mökö kyllästyi heti ekana odotteluun, kun paketteja ei saanutkaan heti avata, vaan piti syödä ja syödä.. ja syödä. Ja syödä.


Lotta teki jälleen tänäkin jouluna suurimman osan lahjoista itse. Hän teki muun muassa karpalomarmeladia (vähän paremmin sekä heikommin tuloksin), kuorintavoidetta, nutellaa, pähkinävoita sekä ruukuissa olevia pajukoristeita.









Joulupäivästä alkoi munkin joulunvietto ja kolmen päivän jouluvapaat. Joulupäiväksi osui mahtava ulkoilu sää; -13°C ja auringonpaistetta joten lähdettiin Mökön kanssa kävelemään pidemmälle lenkille.





Mökö sai meiltä tänä jouluna lahjaksi uuden jouluvillapaidan. Hän oli se päällä joulurauhanjulistuksessa ja hurmasi kaikki olemuksellaan. Tänä vuonna hankittiin Lotan kanssa myös tiimijoulupaidat, joten Mökön upouusihienous nitoutuu kivasti yhteen myös meidän kanssa :)






Näiden jouluisten kuvien saattelemana toivotamme kaikille lukijoillemme mitä mahtavimpia kinkun sulattelemisvälipäiviä<3


tiistai 23. joulukuuta 2014

RestonomiAnsu ja valmistujaisjuhlintaa!

Viime torstaina koitti se kauan odotettu päivä, kun minä Ansu, sain restonomin paperit ja valmistuin Laurea-ammattikorkeakoulusta!


Publiikissa oli puheita, musiikkiesitystä ja tietysti rehtorin kättelyä, kakkua ja skumppaa. Tärkeimpänä kuitenkin oli tuo sinihohtoinen kansio, joka sisälsi tutkintodistuksen. Torstaina publiikin jälkeen ajettiin yhden opettajani luo kahville, sillä hän ei sairasloman takia päässyt koululle onnittelemaan. 


Perjantaina oltiin vanhempieni luona leipomassa sunnuntain juhlia varten karjalanpiirakoita ja suolaisia piirakoita ja illalla sain valmistujaislahjani Lotalta. Mulle oli kerrottu ainoastaan, että saan lahjan klo 17:30 osoitteessa Linnankatu 27, eikä mitään muuta. Kyseisessä osoitteessa sijaitsee ravintola Sointu jossa ei olla ennen käyty syömässä. Kun meidät ohjattiin paikoillemme, huomasin, että seuraamme liittyy porukkaa, koska istuimme neljän hengen pöytään. Hetken kuluttua hyvä ystäväpariskuntamme pälähtikin ovesta sisään onnea toivotellen! Oltiin laulamassa kyseisen pariskunnan kanssa kauneimpia (raskaampia) joululauluja aiemmin viikolla ja he todella onnistuneesti bluffasivat joulun ja uudenvuoden toivotuksineen. Kun koko seurueemme oli istunut alas, tuli tarjoilija luoksemme: "Kukas teistä oli se päivänsankari? Sä lähdetkin mun mukaan!" Tarjoilija ohjasi minut keitiiöön, jossa keittiöpäällikkö ja kokki odottelivat mua. 


"Onneksi olkoon! Sä ootkin juuri valmistunut restonomiksi ja saat valmistaa tänään teidän seurueen ruuat!" Lotta oli etukäteen järjestänyt, että mä pääsen keittiöön häärimään meidän viiden ruokalajin maistelumenuta niin monen annoksen edestä kuin vain itse haluan. Pienen alkushokin jälkeen, homma lähti kuitenkin nopeasti rullaamaan ja amuse bouchet pöytäämme nousivat nopeasti.   


Tässä siis amuse bouche - keittiöntervehdys: Härkäpastramia ja curryhernepyreetä á la Ansu!


Seuraavaksi valmistin ensimmäisen alkuruuan, joka oli tähtianisglaseerattua naudan kieltä, kukkakaalipyreetä, paistettua kukkakaalia, mustapapuja, tomaatti konkkaa (concasse) ja sherryjäädykettä. Kun olin saanut tämän menun ensimmäisen ja itseni valmistaman toisen annoksen nostettua luukulle, tuli saliin ja keittiöön sellainen rysä, että katsoin parhaakseni poistua takavasemmalle. Keittiölle tämä sopi oikein hyvin (väittivät kyllä, ettei minusta ole mitään haittaa) ja pääsi sitä paremmin nauttimaan hyvästä ruuasta rakkaitten kesken, kun ei ollut puolta ajasta keittiössä. Mutta aivan ihana lahja ja unohtumaton kokemus!!<3


Toisena alkupalana tarjottiin porkkana-kanelikeittoa. Kuoltiin nauruun, kun eteemme kiikutettiin ensin hillittömän isossa vadissa ylläoleva piiperrys eikä siis tiedetty mikä annos on seuraavaksi kyseessä. Hetki katsottiin toisiamme ja alettiin noukkia haarukalla porkkananpaloja. Isoon ääneen ihmeteltiin miksi näin pieni annos vaatii näin ison lautasen ja yhtäkkiä tarjoilija pyyhälsikin paikalle keittokannun kanssa. Voi ei miten noloa :DDD


Pääruokana oli paistettua siikaa, valkoviinikastiketta, perunamuusia ja kirjolohen mätiä. 


Jälkiruuista ensin tuli Itävaltalainen Bergkäse juusto, joka oltiin valeltu oluella kypsytysvaiheessa. Todella herkullinen, tosin mielipiteet herkästi kahtiajakava makuelämys!


Viimeisenä jälkiruokana oli meillä muilla muskottipähkinä-valkosuklaa fondantti, muskottipähkinäjäätelöä ja vadelmamelbaa. Lotun gluteenittomassa annoksessa fondantin tilalta löytyi suklaamoussea. 

Suosittelen ehdottomasti tätä ravintolaa lämpimästi kaikille Turussa kävijöille ja olijoille! Hinta-laatusuhde aivan omaa luokkaansa ja herkullisia makuelämyksiä pienessä idylisessä ja rennossa ilmapiirissä!

Kun lähdettiin ravintolasta oli edessä vielä yksi yllätys. Päätettiin mennä ravintola Kouluun oluelle ja sinne saavuttuamme liityimmekin pöytään, johon oli kokoontunut liuta ystäviä ja sukulasia minua juhlistamaan! Hyvin oli tämäkin ylläri salattu ja fiilis oli mitä mainioin :)

Viikonloppu hujahtikin sukulaisten kakkukahvijuhlia valmistellen ja sunnuntaina nostettiin vielä oman perheen ja Lotan lähisukulaisten kanssa maljaa tuoreelle restonomille. Aivan mahtavat kolmipäiväiset juhlat takana jaksaa hyvin painaa tulevan 10-tunnin työpäivän jouluaattona. Kun ympärillä on näin ihania ihmisiä ja varsinkin noin upea avopuoliso ei voi kuin olla kiitollinen.


Ihanaa, rauhaisaa joulunaikaa teille kaikille! 
<3: Me Lotat


Eläkeläismatka Helsinkiin!

Edellisviikonloppuna tehtiin oikein todellinen eläkeläismatka Helsinkiin. Lähdettiin minilomabreikille Helsinkiin, koska meillä oli pitkästä aikaa yhteinen vapaapäivä tiedossa ja itselläni 7 päivän runsastuntinen työputki. Lauantaina kipitettiin suoraan mun töiden jälkeen linja-autoasemalle, koska yhdeltä ei lähtenyt junaa. Mulla tulee helposti pahaolo autossa ja busseissa, joten oltiin lipunvarauksen yhteydessä valittu itsellemme paikat eturivistä. Kun päästiin moottoritielle kaivettiin tietysti omat matkaeväät repusta ja tässä kohtaa revettiin totaalisesti, että ollaan mekin yks eläkeläispari :D 

Yövyttiin Sokos Hotelli Vaakunassa ja matkalla hotellille haettiin niin naminami herkkukahvit (joku suklaakahvi tms. se oli)  Coffee Housesta mukaan. Respassa kasvatettiin urporating:mme, kun respan nainen veteli Lotan S-etukorttia tiskillä olevan koneen kyljestä kolme kertaa ja joka ikisellä kerralla, Lotta oli käsi pinsettiotteessa valmiina ottamaan kortin takaisin. Viimisellä kerralla Lotta repesi ääneen niin kovaa, että viereinen respatäti säikähti ja kääntyi katsomaan ja kyselemään, että mitäs siellä tapahtuu. Saatiin valita kylpyammeellinen huone ja pulahdettiinkin ensimmäisenä "reissusta uupuneina" kylpyyn :)


Kun oltiin hengähdetty ja kaunistauduttu suunnattiin pienen shoppailukierroksen jälkeen Eteläesplanadille syömään ravintola Brondaan. Nähtiin ystäväpariskuntamme ravintolan edessä ja syötiin 5-ruokalajin maistelumenu mahtavasta seurasta, ruuasta ja juomasta nauttien. Meidät oltiin plaseerattu paraatipaikoille keittiöluukun edessä oleville paikoille ja oli ihanaa nähdä vanhoja työkavereita. Syömisen jälkeen kipastiin nelistään vielä oluelle todella viihtyisään kortteliravintolaan/pubiin lähellä Erottajaa, jonka nimeä en nyt enää muista. 

Sunnuntaina kierrettiin kaupoilla, juotiin herkkujuomat Starbucksissa, käytiin syömässä ja viimeisenä ennen kotiinlähtöä tavattiin vielä toinen ystäväpariskunta, joiden kanssa käytiin läpi Tuomaanmarkkinat, sekä makkaratalossa olevat joulumyyjäiset. Itse löysin veljelleni joululahjan ja Lotu kaipaamansa uuden lompakon. Illalla suunnattiin junalla takaisin Turkuun ja arkeen.


maanantai 15. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivä lautasella!

Blogin päivittäminen on taas ollut hulluista työkiireistä johtuen tauolla, mutta nyt odotellessani unen tuloa päätin näpyttää yhden postauksen ilmoille! Mennään siis niinkin pitkälle kuin itsenäisyyspäivään ja ennenkaikkea meidän itsenäisyyspäivän ruokiin. Meillä oli molemmilla pitkästä aikaa vapaapäivä ja koska olin menossa sunnuntaiaamuksi töihin, päätettiin viettää vohvelisunnuntaita ennakkoon.  


Vohvelit saivat päälleen marjoja, omenasosetta, pähkinävoita sekä nutellaa.


Lounaaksi lämmitettiin edellispäiväiset falafelit ja kääräistiin ne gluteenittomiin maissilettuihin tortillan tapaan.



Illalla meille tuli molempien vanhemmat kylään ja olin tehnyt jo torstaina valmiiksi tulemaan juuston sekä graavilohen. Alkupaloiksi juotiin glögit ja tarjolla oli erilaisia pähkinöitä ja manteleita.



Varsinaiseksi iltapalaksi syötiin saaristolaisleipää ja joululimppua, jotka sai täyttää mieleisillään päällysteillä. Lopusta lohesta savustin grillissä lämminsavulohta, joten sitäkin oli tarjolla. Muutoin ilta sujui hyvin hauskoissa merkeissä linnanjuhlia katsoen ja Haaste! -lautapeliä vanhempien kanssa pelaillen.