Sivut

perjantai 27. toukokuuta 2016

Kesäloma osa 1!


Mulla alkaa olla ensimmäinen kesälomarupeama takana päin ja maanantaina taas työt kutsuu! Tähän kaksiviikkoiseen on mahtanut läjäpäin kyläilyjä sekä ulkoiluja ja ihania kesäjuttuja!<3 

Viime viikonloppuna tehtiin reissu Itä-Suomeen! Ensin käytiin yhden yön verran ilahduttamassa mun mummia Imatralla ja lauantaina siirryttiin Lappeenrantaan Lotan sukulaisia tervehtimään. Hilma pääsi myös ensimmäistä kertaa hotelliin yöksi.  



Ihanan kesäisiä päiviä on myös osunut mun lomalle useampi! Viime viikolla päästiin jopa korkkaamaan terassikausi, kun grillailtiin ja syötiin ulkona. 



Hilman kanssa käytiin myös testaamassa leikkipaikan keinu ja sehän oli jännä! Innostuin vähän liikaa kiikkumaan, kun neiti niin ilakoi ja tämä kiikku-hetki päätyi valtavaan mun reideltä kantapäähän valuvaan pukluun. Nice. 


Lomakisu Toivo on myös pitänyt ahkerasti huolen avattujen kaappien ja laatikoitten valloituksesta! 


Osallistuttiin myös MLL:n järjestämälle vauvahierontakurssille, jota oli 2x45min. Suurin osa muista vauvoista oli 2-3kk ikäisiä ja kieltämättä sen ikäisen kanssa hieronta olisi ollut hieman helpompaa! Nyt tämä meidän pikku partyprincess vaan kääntyili ja keimaili jatkuvasti muille, ryömi ja esiintyi minkä kerkesi. Mutta ainakin saatiin materiaalit ja opittiin itse kaikki hierontaotteet, niin voi sitten myöhemmin, kun Hilma joskus malttaa vähän rauhoittua kokeilla hieromista. 


Hilman pahin vierastamiskausi alkaa ilmeisemmin väistyä. Tai sitten hän lamaantui näistä parista viikosta, kun joka päivä nähtiin eri ihmisiä ja käytiin eri paikassa kylässä. Mutta itkua ei ole pitkään aikaan tullut! Päin vastoin, meillä arkea ovat nykyään mahdottomat iltahepulit, loputtomat pomppimiset hyvien biisien tahdissa sekä kahden oktaavin monologiserenadit aiheesta kuin aiheesta. 


Mahtavaa alkanutta kesää!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Hilma 5 kk!

Torstaina meidän minimuija täytti jo 5 kuukautta!<3 Neuvolassa annettiin viimeinen rota-rokote sekä 2 piikkiä molempiin reisiin. Hilma loukkaantui tällaisesta toiminnasta syvästi, raukka. Onneksi meille ei muuta erikoista rokotteista ilmennyt, kuin että pistokohtiin nousi muutamaksi päiväksi punottavat poukamat, mitkä ovat jo hävinneet. 

Hilma on nyt tuplannut syntymäpainonsa ja tällä hetkellä mitat ovat 6140g ja 61,5cm! Pituuskäyrällä Hilma menee omaa, hieman keskiarvoa alhaisempaa, tasaista käyräänsä. Selältä käänytään makuulle jo molemmilta puolilta ja kova yritys on päästä eteenpäin. Tyyli muikkelilla on vaan vielä vähän hakusessa. Täällä nimittäin isketaan naama lattiaan ja pungetaan peppu pystyyn!



Perjantaina Hilma keksi ensimmäisen kerran, miten lelu kädessä pääseekin eteenpäin! Hän lähti leikkimatolta ja oli tovin ähellyksen jälkeen edennyt huimasti:


Ensimmäinen hammas tekee meillä myös kovasti tuloaan! Vielä ei ole puhjennut läpi, mutta paikan mihin hammas on tulossa erottaa selvästi ja sen myös Hilmasta näkee ja kuulee. Kuolaa tulee litratolkulla, suuhun pitää jatkuvasti saada jotain, mielellään riepu tai viileä kuminen purulelu ja välillä olo on niin inhottava ettei siihen auta muu kuin huuto ja sylittely. 

Hilma on nyt myös siirtynyt omaan pinnasänkyynsä! Ollaan tuettu ja vuorattu sänkyä vähän kapeammaksi, sillä aluksi sängyssä oli niin paljon tilaa, ettei neiti tahtonut rauhoittua sinne lainkaan. Nyt meillä nukutaan yöunet ja osa päiväunista jo hyvin tyytyväisinä omassa sängyssä.


Tällä hetkellä Hilmasta hauskimpia juttuja ovat Mökö ja Toivo, niiden ei tarvitse edes tehdä mitään erikoista niin neitiä hekotuttaa. Myös mä olen Hilman mielestä naurettava. Eikä munkaan usein tarvitse tehdä mitään kovinkaan erikoista. Riittää, että laitan hatun päähän tai sanon jotain. :D 

Kiinteät maistuu neidille ja viikko toisensa jälkeen kokeillaan uusia makuja. Tähän asti neidille on maistunut päärynä, kesäkurpitsa, bataatti (siitä tosin tuli pukluja, joten kokeillaan muutaman viikon päästä uudelleen) ja puuro. Seuraavaksi makulistalla on kukkakaali ja luumu. Hilman allergian takia otetaan aina yksi uusi raaka-aine kerrallaan käsittelyyn, jotta mahdolliset ristiallergiat olisi mahdollisimman selkeä huomata. Usein maitoallergiaan ei välttämättä liity ristiallergioita, yleisimpänä on huomattu kananmuna-allergia, siksi meillä sen maistelu onkin vasta 6kk jälkeen. Tällä hetkellä siis neiti syö lounasaikaan yhtä lämmintä kiinteää ja illalla viimeisellä syötöllä puuroa. 

Hilma on muutaman viimeisen viikon aikana myös alkanut vierastaa. Selvästi ne ihmiset, joita ei nähdä viikottain aiheuttavat neidissä todellisia kauhun ja hädän hetkiä. Hän nimittäin alkaa itkeä oikein kyyneleet virraten. Eniten vierastamista aiheuttaa miespuoleiset henkilöt outoine partoineen ja möreine äänineen. Nyt, kun mulla alkoi parin viikon kesäloma, aiotaankin viedä Hilmaa paljon kylään ja ihmisten luo, varsinkin miesten. Eli äijä, vaari, pappa, eno ja kummisedät täältä tullaan!


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Seikkailuja maalla ja merellä!

Mulla oli viime viikolla kolme vapaapäivää putkeen ja niiden kunniaksi lähdettiin Hilman ekalle ruotsinlaivalle! Tarkoituksella otettiin 23h risteily keskelle viikkoa, jottei laiva olisi täynnä ja kännääviä ihmisiä olisi mahdollisimman vähän. Ajoituksemme ei olisi voinut olla parempi! Laivalla oli nimittäin kourallinen, lähinnä eläkeläisiä ja mihinkään ei tarvinnut jonottaa. Deluxe-hytti oli myös ihan nappivalinta, koska vaipanvaihtopisteineen ja vaunuineen pieneen hyttiin ahtautuminen olisi ollut lähes mahdotonta.



Lasten leikkipaikalla käytiin muutamaan otteeseen eikä sielläkään ollut ruuhkia, joten pikku neiti sai rauhassa tutkia ja leikkiä. 


Pallomeri oli Hilmasta jännä! Hän ei ollut ihan varma oliko kahlatessa palloista kuuluva ääni pelottava vai ei, mutta kun rauhassa istuttiin paikallaan ja tutkittiin palloja, oli neiti mielissään.


Kaiken kaikkiaan meidän merimatka oli erittäin onnistunut! Käytiin ravintoloissa, kaupoissa ja vietettiin yhteistä aikaa. Ja tietysti kerättiin mummeleitten ja papparaisten ihailevia katseita, tai siis Hilma keräsi.. :D 


Torstaina Kupittaan seikkailupuistossa järjestettiin Seikkispäivä. Paikalla oli vaikka ja mitä ohjelmaa kasvomaalauksesta bändiin ja piirrustuskilpailuun. Me oltiin ajateltu tulla kuuntelemaan lastenmusiikkiorkesteria, mutta matkalla tapahtumaan Hilma päätti vääntää pienet yllärit. Eikun vessaa etsimään ja siinähän meillä kivasti jonottaessa ja lopulta vaippaa vaihtaessa vierähti lähes puoli tuntia. Kun lopulta päästiin lavan lähelle, veti orkesteri jo viimeistä kappalettaan :D


Hienoon kevätpäivään kuuluu tietysti syöminen ulkona, joten me mammat haettiin jäätelöt ja Hilmakin sai oman eväänsä puistossa!



maanantai 9. toukokuuta 2016

Äitienpäivä!


Eilen oli monien tavoin myös meidän ensimmäinen äitienpäivä äiteinä. Säät ovat todella suosineet viime päivinä, eikä eilinen ollut poikkeus! Käytiin vajaan tunnin vaunukävelyllä Mökön kanssa ja aurinko porotti lähes pilveettömältä taivaalta.


Aamulla jouduin itse lähtemään 7 jälkeen töihin, mutta laitoin Lotalle aamupalan valmiiksi odottamaan. Aamulenkiltä Mökön kanssa mukaan tarttui valkovuokkoja ja olin käynyt ostamassa lahjaksi Lotalle tämän toivoman Äitipeli -kirjan. 


Illaksi oltiin kutsuttu Hilman isovanhemmat kakkukahveille. Äitejä oli siis nelin kappalein juhlimassa saman katon alla! Leivottiin porkkanakakku, jonka minä todella tyylikkäästi koristelin :D Visuaalisuus ei oo koskaan ollut mun juttu ja tässä jälleen tyylinäyte siitä.. 



Toivottavasti teillä muillakin oli ihana äitienpäivä ja vielä jälkikäteen: ONNEA ÄIDIT!<3 


tiistai 3. toukokuuta 2016

Kaksi äitiä!

No nyt se on viimeinkin virallista!<3 Tämä tieto tuli meille jo itse asiassa reilu viikko sitten, muttei muka kiireiltämme ehditty asiasta heti blogiin päivittää. Minä olen nyt siis myös virallisesti Hilman toinen huoltaja, äiti, aivan yhtälailla kuin Lottakin :')




Virallisen äitiyden kunniaksi piti tottakai soittaa pienet biisit ja minimuikkeli auttoi mua säestämisessä. Jännä nähdä miten tuo musikaalisuus Hilmaan tarttuu, jos tarttuu ja millä tavalla. Lotalla on tanssitaustaa ja rytmitajua sitä kautta, mä taas olen tyypillinen musiikkiluokat ja lukion läpi kolunnut musiikinharrastaja, joka soittaa ja laulaa koko ajan :D Kova yritys siis ainakin tähän musikaaliseen aivopesuun on! 




Mitä ilmeisimmin meillä tehdään myös tällä hetkellä hampaita! Välillä muristaan ja äristään ilman näennäistä syytä ja suussa on koko ajan pidettävä jotain. Mielellään jotain vähän kovempaa, kuin sormet ja siksi tämä Facebookin Tuttinauhataivaasta tilattu purulelu on aivan mahtava.





Sain äitienpäivälahjan etuajassa, kun Lotta ja Hilma oli leiponeet kaurakeksejä sekä tehneet aivan ihanan kortin!<3 




Tänään ollaan lähdössä Hilman elämän ensimmäiselle risteilylle! Ollaan moneen otteeseen kerrattu, että onhan meillä nyt tarpeeksi varmasti kaikkea ja ollaanhan muistettu varautua kaikkeen mahdolliseen. Lopputuloksena meillä on kolmelle ihmiselle 2 suurta matkalaukkua, hoitolaukku, käsilaukku, iso käsilaukku sekä rattaat.. Että eiköhän meillä kaikki tarvittava tai ainakin jotain sinne päin ole! :D