Sivut

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Helsinki-viikonloppu - täydellinen loman aloitus!

Edellisviikonloppuna mulla alkoi jäljellä olevan kesäloman toinen puolisko. Loma startattiin retkellä Helsinkiin, jossa oli ystäviemme häät. Koska häät oli "lapsettomat" otettiin Lotan vanhemmat mukaan Hilmaa hoitamaan, sillä he jatkoivat viikonloppusuunnitelmiaan sunnuntaina siitä Itä-Suomeen. 

Yövyttiin ensimmäistä kertaa Sokos Hotellien sijaan Radisson Blussa. Tarkemmin sanottuna siinä Kampin takana olevassa Radisson Blu Royalissa ja se oli kyllä nappihotelli! Ensinnäkin saatiin isot kylpyammeelliset huoneet, joista pääsi sisäkautta hipsaisemaan toiselle puolelle. Tämä erittäin kätevää lapsenvahtiemme kannalta illalla, kun Hilma menee nukkumaan jo n. 19:30, niin he pääsivät sitten meidän puolelle katselemaan telkkaria ja oven raosta kuulivat jos Hilma jotain olisi äännellyt. 

Myös sisäänkirjautuminen onnistui jo vähän ennen 12, kun saavuimme hotellille. Olin sitä etukäteen kysellyt, koska kirkko oli jo klo 14 ja sitä ennen pitäisi ehtiä vaihtaa vaatteet ja haukatakin jotain. Yhden jälkeen me rouvat lähdettiin suunnistamaan kohti Paavalin kirkkoa ja Hilma lähti kohti Korkeasaarta Muorin ja Äijän kanssa.


Ystäviemme juhlapaikka oli Töölössä Merimelojien majalla ja ai että miten upea paikka se olikaan! Sään vielä ollessa 10+ juhlapaikka pääsi kyllä todellisiin oikeuksiinsa!<3 Onnea vielä kerran ihanat Herra ja Rouva Vikman!<3




Sunnuntaina lähdettiin superaamiainen (se todella oli sen nimi, eikä yhtään turhaan!<3) syötyämme viettämään päivää Suomenlinnassa. 



Lounaspaikaksi valittiin vierasvenesataman Valimo ja sieltä sai herkulliset lohikeitot alle kympillä!







Kotiinpäin lähdettiin VR:llä ja oltiin otettu paikat ensimmäistä kertaa perhehytistä. Vähän jännättiin tuleeko sinne muita, koska Hilman matkustaessa vielä ilmaiseksi, oltiin ostettu 4-hengen hytistä vain kaksi paikkaa. Saatiin olla koko matka kuitenkin kolmestaan ja suosittelen kyllä lämpimästi kyseistä osiota junissa kaikille lapsiperheille! Tilaa on hyvin, eikä tarvitse koko ajan vahtia, että lapsi karkaisi jonnekin pitkin käytävää tai lähtisi vielä edemmäs seikkailemaan. 


Mitä raskauteen tulee, tänään starttasi jo 28. raskausviikko. Olen voinut kiitettävästi, edelleen selkä kipeytyy ja ärtyy herkästi, jos yrittää huhkia yli omien rajojen ja supistuksia tulee herkästi pienestäkin rasituksesta. Olen kuitenkin löytänyt jonkinlaisen tasapainon ja tiedän milloin kroppani tarvitsee levätä ja pienen breikin. Naksusta on kuoriutunut vallan mahdoton menijä! Nyt kun hänellä alkaa olla jo kokoa, hänen liikkeet tuntuu JA NÄKYY hyvin selvästi. Iltaisin boogiet alkaa siinä Hilman mentyä nukkumaan ja jatkuvat usein parikin tuntia. Huvittavaa ja samalla vähän hullua seurata kun nahkaa vasteen velloo jalka tai pylly tai kun yhtäkkiä koko vatsa heiluu puolelta toiselle täristen. Tätä kyllä säikähdin yksi päivä, että nyt siellä on joku epilepsiakohtaus, mutta kävikin ilmi, että hän vain pissasi... :D 

Huomisaamuna mulle tehdään ensimmäinen sokerirasitus. Jännittää aika paljon, että jos sieltä radi-tuomio tulee ja olenkin siihen henkisesti varautunut. Painoa on mulla tullut nyt 9,5kg ja maha on kyllä siihen nähden, että vielä on 3kk laskettuun aikaan, aika todella iso. Sen kokoinen, mitä Lotta oli, kun lähdettiin synnyttämään. Yksilöllisiähän nämä ovat, mutta vähän hirvittää miten isoksi tässä vielä paisutaan ja jos Naksu onkin joku valtava 5-kiloinen sokerivauva. Odotan vaan, että huominen olisi ohi ja saisin rauhassa taas nauttia ja keskittyä raskauteen tai mahdollisesti pistää ruokavalion tiukille ja alkaa tökkiä neulalla sormenpäihini. 

Tänään aletaan isäni kanssa pystyttää takapihallemme katosta, jonka puupalkit olen viikonloppuna maalannut. Huomenna sokerirasituksesta selvittyäni ajelen ystäväni luo 60km päähän kyläilemään ja loppuviikon ohjelmassa meillä onkin rauhallista oman perheen kanssa retkeilyä ja touhuilua, kunnes viikonloppuna tehdään vielä kesäloman lopetusreissu Tampereelle isommalla porukalla. Mukavaa heinäkuun viimeistä viikkoa (MITEN TÄÄ KESÄ MENEE AINA NÄIN NOPEASTI?!) kaikille!<3 

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Kesäistä sunnuntairetkeilyä!


Meidän perhe kävi tänään retkellä Paraisten Sattmarkissa, jossa järjestettiin eläinpäivä ja Taitavan Saariston käsityöläisten markkinat. Hilma tykästyi lampaisiin ja käytiinkin niitä pariin otteeseen paijaamassa. Ihanaa huomata, miten luontevasti ja rohkeasti tuo pieni tyttö on eläinten kuin eläinten kanssa tekemisissä ja ymmärtää miten niitä tulee kohdella. 


Muita eläimiä oli alpakat ja laatikollinen mehiläisiä. Muutama koirakin näkyi.


Sattmark kaffe & safka -pihapiiriin oli kerääntynyt paljon ihmisiä ja Hilmalla riitti katseltavaa ja puuhasteltavaa.


Eväät mentiin syömään rantaan ja sen jälkeen Hilma pääse kahlailemaan merenrantaan. Ollaan aloitettu taas uinti ja heti huomaa, kuinka vedestä on tullut taas tutumpi elementti ja sen roiskuttaminen ja tutkiminen on hauskaa. Vähän ihmeissään neiti kyllä oli tänään hetken, kun merivettä räiskähti naamalle ja suuhun ja se maistuikin suolaiselta! Oli näkemisen arvoinen ilme taas :D




Päivitellään ensi viikolla tarkemmin raskaudesta, mutta huomenna siis alkaa jo 26. raskausviikko ja vointi on edelleen pääosin hyvä. Ensi viikko vielä töitä ja sitten vielä pari viikkoa kesälomaa! 

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Kesälomailu osa 1 takana!


Ensimmäinen parin viikon kesäloma alkaa olla virallisesti takana ja palaan töihin huomenna pariksi viikoksi. Vaikkei tehty muka mitään ihmeellistä, tuntuu että aika meni kuitenkin vauhdikkaasti ja ohjelmaa riitti välillä ihan hengästymiseen saakka! 

Kesäloma startattiin ruotsinristeilyllä ja Hilma oli laivalla jälleen ihan liekeissä. Hän sai sieltä mukaansa oranssin kisu pehmolelun, joka sai nimekseen Miu. Se onkin ollut rakas ja tärkeä siitä asti ja välillä tiukasti kainalossa päivän jokaisessa askareessa. Juhannusta juhlittiin Lotan siskon perheen kanssa ja viime viikolla Hilmalla oli muskari "kesäleiri". Tiistaista perjantaihin käytiin joka aamu puoli tuntia muskarissa ja kyllä tuo pikku pirpana taas nautti kun sai tanssia ja soitella kaikenlaisia uusia soittimia! Viime viikolla alkoi myös Hilman kesäuinti ja kyllä oli tyttö riemuissaan päästessään pitkästä aikaa veteen polskimaan.

Viime keskiviikkona käytiin porukalla Muumimaailmassa. Niiskuneiti oli Hilman ehdoton lemppari ja niin ihana!<3 Hilma heti huomasin kauniit kukat niiskuneidin korvan takana ja silitteli ihastuneesti Niiskuneidin kuonoa. 


Muutenkin neidillä oli aika eri meininki, kuin viime kesänä jolloin tuo silloin 8-kuinen lähinnä vain ihmetteli hahmoja ja vähän hihkui teatteriesitystä. Kyllä 1,5-vuotias on jo niin iso ja taitava!<3 Hilma tykkäsi paljasjalkapolusta, hiekkalaatikosta, veneiden uittamisesta, teatterista, lököilypuistosta sekä tietysti niistä muumeista.



Naksu-pojulle kuuluu myös oikein hyvää! Ja kyllä IT'S A BOY!<3 :) Päivittäin hän ilmoittaa itsestään yhä kovenevilla myllerryksillä ja öisin yleensä kolmen jälkeen ajaa mut ylös pissalle. Toisinaan lonkkia särkee niin, että yössä joutuu tunnin välein kääntämään kylkeä, mutta välillä taas unta riittäisi jopa kellon ympäri. Lomalla ollessa supistukset on pysyneet kivasti aisoissa, kun vaan on malttanut ottaa rauhallisesti. Heti, kun yrittää liian kovaa kävellä tai liian kauan putkeen pystyssä heilua, alkaa vatsa kovettua siihen tahtiin, että se pakottaa hidastamaan ja istumaan alas. Selkä alkaa vaivata välittömästi, jos yritän liikoja, kuten päätän pestä nelinkontin kylpyhuoneessa maton, tai hoidan Hilman 1v2kk vilkasta serkkupoikaa vuorokauden :D Onneksi lepo ja Panadol-kuuri parin päivän ajan tuntuu hyvin aina rauhoittavan selän. 


Hilma tykkää silitellä ja pusutella masua. Hän tuntuu jotenkin ymmärtävän, että siellä on vauva, tai ainakin niin hän hokee "vauva vauva vauva" ja osoittaa tai taputtaa masua. Sen jälkeen keskustelu jatkuu niin, että Hilma levittää kädet sivuille ja pudistaa päätään, johon me toteamme: "Niin, ei näy, mutta siellä se vauva on masun sisällä. Syksyllä vauva tulee ulos." Sitten Hilma nyökkää hyväksyvästi ja ymmärtäväisen näköisenä. 


Tänään alkoi muuten jo 25. raskausviikko! Tällä viikolla Naksu on jo 650g ja 35cm pitkä ja täytyy sanoa, että kyllä hänen kasvun on tässä kuluneitten viikkojen aikana jo huomannutkin. Masu pullottaa jo oikein hyvällä mallilla ja usein iltaisin vatsaa kiristää niin, että tuntuu kuin repeäisi kahtia. Myös rinnat on kasvaneet jo kolme kokoa raskauden alusta ja vähän hirvittää mihin niiden kanssa vielä päädytään! :D